Yritysblogi

Maanantai, Kesäkuu 29, 2020, 13:31

Vuosi 2020 alkoi ikkunoiden kunnostuksella. Ikkunapuitteita oli yhteensä kymmenen kappaletta ja jokaisessa puitteessa oli kolme ruutua. Kunnostus alkoi ruutujen irrottamisella ja maalinpoistolla. Maalinpoiston jälkeen puitteet hiottiin ja huonoksi menneisiin puuosiin tehtiin korjauspalat männystä. Puitteiden puuosien kunnostuksen jälkeen ikkunat lasitettiin uudestaan. Lasituksen jälkeen ikkunoiden helat maalattiin ruosteenestopohjamaalilla ja oksat lakattiin sellakalla, jotta oksien pihka ei tule maalin läpi tulevaisuudessa. Pohjamaalin kuivuttua ikkunat maalattiin kahteen kertaan Uulan pellavaöljymaalilla. Kuvassa vasemmalla yksi puitteista lasituksen jälkeen ja oikealla ikkunat maalattuna odottamassa ruutujen puhdistusta.

Alkuvuodesta verstaalle tuli myös kuusi kappaletta mustia pinnatuoleja joiden maalipinta oli kulunut ja liitokset löystyneet. Ensimmäisenä tuoleista liimattiin liitokset ja vanha maalipinta hiottiin himmeäksi. Hionnan jälkeen tuolit maalattiin puolikiiltävällä Empire-kalustemaalilla. Alla kuva valmiista tuoleista.

Kevään aikana ruiskumaalattiin kahden keittiön kaapinovet. Toisen keittiön ovet maalattiin valkoiseksi ja toisen mustaksi. Molempien keittiöiden kaapinovien ruiskumaalaus onnistui hyvin. Pohjamaalaus tehtiin Otex-otepohjamaalilla ja pintamaalaus Futuran alkydiöljymaalilla. Molempien keittiöiden ovet maalattiin puolihimmeällä maalilla. Mustien ovien lisäksi samalla kertaa maalattiin viisi kaiutinkoteloa mustaksi. Alla kuva mustaksi maalatuista ovista.

Kevään aikana toteutettiin yhteistyössä Restaurointi & Verhoilu Saarisen kanssa kahden nojatuolin verhoilu. R. & V. Saarinen verhoili tuolit ja minä vastasin tuolien käsinojien pintakäsittelystä. Lopputulos oli varsin onnistunut ja siitä kuva alla.

Toukokuun aikana restauroitiin vanha kirstu, joka oli ajan saatossa kolhiintunut ja jonka maalipinta oli kulunut puhki kulmista. Ensimmäisenä kirstu puhdistettiin miedolla mäntysuopavedellä, jonka jälkeen kolhiintuneet kohdat ootrauksesta retusoitiin pigmenteillä sävytettyllä pellavaöljymaalilla. Irronneet jalat liimattiin kalaliimalla. Kirstun kanteen ja pohjaan muodostuneet halkeamat täytettiin kuusesta tehdyillä paikkapaloilla, jotka myös sävytettiin vastaamaan muuta ootrausta. Retusointien jälkeen kirstu käsiteltiin kauttaaltaan puhtaalla pellavaöljyllä. Kirstuun myös lisättiin tyyliin sopiva avainkilpi, koska aikaisempi vastaava oli kadonnut. Vasemmalla kuva ennen restaurointia ja oikealla kuva restauroinnin jälkeen.

Toukokuun lopussa loppuivat teknisentyön opettajan tehtävät, joten pääsin keskittymään täysin yrityshommiin. Kesäkuussa kunnostettiin neljän kertaustyylisen tuolin istuimet. Istuimissa oli alunperin ollut rottinki, joka oli ajan saatossa rikkoutunut niin, ettei tuoleissa voinut enää istua. Tuolit olivat osa isompaa sarjaa ja osassa tuoleista oli kunnostettu istuin vaihtamalla rottinki koristeporattuun vaneriin. Neljään tuoliin tehtiin vanhojen kunnostusten pohjalta vaneri-istuimet ja vanerit petsattiin ja lakattiin saman sävyiseksi muun tuolin kanssa. Lakkana käytettiin sellakkaa. Samalla liimattiin tuolien löystyneet liitokset nahkaliimalla. Istuinvaneri kiinnitettiin runkoon nahkaliimalla ja pienillä messinkinauloilla. Vanerin alle jätettiin vanha rottinki-istuinkehä, mikäli joskus halutaan palauttaa alkuperäinen rottinkipunonta istuimiin. Alla kuva valmiista tuoleista.

Kesäkuussa restauroitiin myös Billnäsin pieni kirjoituspöytä. Pöydän kansi oli huonossa kunnossa ja siinä oli kosteuden aiheuttamia vaaleita renkaita. Lisäksi pöydän rungossa oli kenkien aiheuttamia mustia jälkiä. Toisen vetolaatikon vedin oli myös irronnut. Kannen vaaleisiin renkaisiin testattiin Liberonin Ring Removeria ja teräsvillaa, mikä toimikin yllättävän hyvin. Tavoitteena oli säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistä pintakäsittelyä. Mustat jäljet rungosta poistettiin teräsvillalla ja etanolilla. Lopuksi pöytä puleerattiin kauttaaltaan sellakalla. Irronneelle vetimelle etsittiin sopivat ruuvit ja vedin kiinnitettiin kiillotuksen jälkeen paikalleen. 

Billnäsin huonekalut ovat henkilökohtaisesti yksi parhaista suomalaisista tuotteista koskaan. Kalusteet on valmistettu laadukkaasta tammesta ja ne ovat kestäviä. Myös kalusteiden desiqniin on panostettu ja ne ovat miellyttäviä käyttää. Billnäsin tuotteet olivat alunperin konttorikalusteita, jotka tänäpäivänä sopivat hyvin kotikäyttöön. Vasemmalla kuva kannesta ennen restaurointi ja oikealla kuva restauroinnin jälkeen.

Ennen juhannusta verhoiltiin norjalainen Stressless-mekanismituoli ja tuoliin kuulunut rahi. Tuolin alkuperäinen nahka oli repeytynyt useasta kohdasta ja alla oleva vanu näkyi sekä selkänojan yläosassa että käsinojien etuosissa. Tuoli verhoiltiin United Leather -merkkisellä Vintage Bottle Green -nahalla. Eniten haasteita työhön toivat tuolin rakenne sekä se, että kaikki osat ommeltiin pussiin, joissa oli vetoketjut. Kaavoituksen tuli onnistua, jotta nahka istui hyvin verhoiltavan kappaleen päälle. Nahan taustapuolelle ommeltiin kiinni vanu ja sen päälle kuminauhat, jolla nahka saatiin haluttuun muotoon. Alla kuva lopputuloksesta.

 

Lisäksi kesäkuussa tuli muutamia tuolien liimaamisia sekä kahdeksan Pentikin tuolin rottinki-istuinten vaihtaminen vaneri-istuimiksi. Myös isompi ikkuna- ja oviprojekti aloitettiin kesäkuussa ja siitä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Palvelun tuottaa Fokus-Visual
Intarsia & Restaurointi Roivas Copyright (c)2018, All Rights Reserved.