Yritysblogi

Sunnuntai, Heinäkuu 7, 2019, 09:19

Sisällytän tähän blogitekstiin sekä toukokuussa että kesäkuussa valmistuneita töitä. Touko-kesäkuu sisälsi pelkästään uuden valmistusta Teholassa sijaitsevalla verstaalla, josta löytyvät puun työstöön soveltuvat raskaammat koneet. Toukokuu alkoi hautauurnien valmistuksella, mutta niistä lisää tulevissa blogiteksteissä. Kesäkuussa valmistin myös parvisängyn Kouvolan asuntomessuille, josta myös kuvia ja tekstiä tulevissa blogiteksteissä.

Ennen juhannusta kävin Hämeenlinnassa leikkaamassa pöydän viilut alihankintatyönä. Työn tilasi Puusepänliike Juurikivi. Pöydän kansi viilutettiin tammiviilulla ja kanteen muodostui salmiakkikuvio, jota kehysti jiirikulmiin leikattu tammiviilukehys. Työ oli haastavampi kuin oletin ja aikaa kannen viilujen leikkaamiseen kului neljä tuntia. Tammiviilu oli haastavaa leikata, koska se murtui herkästi leikkaamisen yhteudessä ja liitoskohdat jäivät helposti röpelöiseksi. Lopulta työ onnistui kuitenkin hyvin. Viilun kuvaaminen oli hankalaa korkeasta pöydästä johtuen, mutta kuvasta kyllä saa idean, mitä työllä haettiin.

Toukokuussa alkanut ja kesäkuussa valmistunut, suurin projekti, oli valmistaa Helsingin Vallilaan Nordea Campukselle puiset porrasaskelmat. Työ alkoi toukokuun lopussa ja askelmat pääsin asentamaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Alunperin askelmat oli tarkoitus päästä asentamaan juhannukseen mennessä, mutta työmaa viivästyi sen verran, että asentaminen onnistui vasta juhannuksen jälkeen. Askelmien valmistus tuotti ongelmia ainoastaan puumateriaalin osalta. Materiaaliksi oli valittu siperian lehtikuusi. Lehtikuusella on hyvät kosteudenkesto-ominaisuudet ja se on huomattavasti mäntyä kovempi puulaji. Lehtikuusilautoja en kuitenkaan päässyt itse valitsemaan ennen työstön alkamista, joten lankkujen seassa oli huomattavan oksaisia lankkuja, joiden saahaminen ja höylääminen siistiksi tuotti ongelmia. Lisäksi materiaalia ei ollut yhtään ylimääräistä, joten jouduin hyödyntämään kaikki saatavilla olleet lankut askelmien valmistukseen.

Askelmien valmistus alkoi liimalevyjen teolla. Liimalevyt muodostuivat seitsemästä soirosta. Pidemmät askelmat olivat 2360 mm pitkiä ja lyhyemmät 1650 mm pitkiä. Liimalevyjen oikeaan vahvuuteen höyläämisen jälkeen höyläsin askelmien taka- ja etulistat oikeaan vahvuuteen. Etulistojen höylääminen kiilamaiseksi onnistui tasohöylään valmistetulla kelkalla, joka piti lankun tietyssä asennossa koko höyläämisen ajan. Takalistoihin jyrsittiin huullos R10 jyrsinterällä, jolloin askelman takareuna saatiin kaartumaan ylöspäin. Kesäkuun puolivälissä pääsin tekemään tarvittavat tarkistusmittaukset työmaalle, jonka jälkeen pääsin viimeistelemään portaat. Ennen asennusta portaiden etureinaan jyrsittiin 8x12 mm ura, johon upotettiin tilauksesta valmistettu liukuestelista. Liukuestelistavalmistajana toimi Hedtec Oy.

Askelmien asennus metallirungon päälle onnistui ilman suurempia ongelmia. Asennus tehtiin askelman läpi poratuilla ruuveilla, joiden kannat tulpattiin 12 mm lehtikuusitulpilla. Askelmien pintakäsittelyksi tulee heinäkuussa Osmocolorin lattiavaha. Lyhyempiä askelmia valmistettiin seitsemän ja pidempiä kolme.

 

Kesäkuun lopussa valmistin myös loppuun neljä kappaletta puutarhakalusteita, joissa yhdistyy kaksi säädettävällä selkänojalla varustettua istuinta sekä kaksikerroksinen pöytätaso. Kalusteet valmistettiin kuusesta ja pintakäsiteltiin terassiöljyllä. Kalusteiden rakenne on purettavissa, joten talvivarastointi ei tuota ongelmia.

 Kesä-heinäkuun vaihteessa toteutin kaksi erilaista majoitusratkaisua pakettiautojen tavaratilaan. Ensimmäinen oli kierrätysmateriaaleista valmistettu runkosänky, jonka alle jätettiin tilaa matkatavaroille. 

Toisessa tilaratkaisussa valmistettiin 15 mm vahvuisesta koivuvanerista säilytyslaatikko kaksinkertaisella kannella, josta päälimmäisen kannen pystyy avaamaan levitettäväksi makuulaveriksi. Säilytyslaatikon sisälle valmistettiin poistettavat väliseinät, joilla laatikon tilaa pystyy muokkaamaan. Samalla valmistettiin pyöräkoteloille suojat samaisesta vanerista. Oikean puoleisen pyöräkotelon kansi saranoitiin, jotta kotelon sisälle pystyy laittamaan varoituskolmion ja työkaluja.

Kesäkuussa varmistui myös se, että aloitan elokuussa teknisentyön lehtorin sijaisuuden Valkealan yläkoululla. Tarkoitus on kuitenkin jatkaa yritystoimintaa lehtorin sijaisuuden ohella myös talvella. Tällä hetkellä työtilanne näyttää hyvältä loppukesää kohden ja kiirettä pitää, mikä on pelkästään positiivinen asia tässä kohtaa vuotta.


Kerttu Hynni kirjoittaa:
Sunnuntai, Helmikuu 6, 2022, 14:31
Hei! teettekö pakettiautoihin varastointitila/makuulavetti järjestelmiä ?
Jons, niin minkä hintainen olisi tällainen makuulavetti säilytystila ratkaisu minkälaisesta teillä löytyy netistä kuvakin :)
Intarsia & Restau(...) kirjoittaa:
Tiistai, Helmikuu 8, 2022, 14:04
Hei!

Tiedustelut kyseisestä työstä voi laittaa sähköpostiosoitteeseen santeri.roivas@hotmail.com.

Ystävällisin terveisin

Santeri Roivas
(*) Vaaditut kentät
Palvelun tuottaa Fokus-Visual
Intarsia & Restaurointi Roivas Copyright (c)2018, All Rights Reserved.